Pienen lapsen luonnollinen oppiminen

Pieni lapsi on utelias. Hänen haluaa tutustua ympäristöönsä ja pystyy päivä päivältä siihen yhä paremmin. Hän oppii nostamaan päätään, ryömimään, kävelemään. Hän on avoin, hänelle ei vielä ole muodostunut monia tottumuksia tai ennakkokäsityksiä. Hänellä ei ole ylimääräistä voimaa. Hän haluaa kohottaa päätään ja jonain päivänä hänen hermostonsa ja lihaksensa ovat kehittyneet niin, että se onnistuu. Hänen annetaan useimmiten oppia näitä perustaitoja omaa luonnollista tahtiaan.


Alexander-tekniikka - uudelleen koulutus


Alexander-tekniikka on ohjaamista tasapainoiseen kehon ja mielen yhteistoimintaan. Alexander-tekniikasta puhutaan usein uudelleen koulutuksena.

Pienenä meillä oli monia taitoja: osasimme istua suorassa rasittumatta, nousta ja kyykistyä helposti, pystyimme huutamaan menettämättä ääntämme. Muiden taitojen lisääntyessä nämä taidot yleensä huonontuvat. Rasitamme itseämme tarpeettomalla ja huonosti suunnatulla voiman käytöllä. Meillä - ja yhä nuoremmilla lapsilla - on kestojännityksiä, selkävaivoja, someniska, äänemme ei kanna. Meillä on koulutustarpeita!

Mutta mitä pitäisi kouluttaa? Mikä olisi paras lapsilähtöinen tapa? Sekö, että lasta ohjataan vastuuseen itsestään? Lapsikin on oman kehonsa pomo. Pitäisikö lähteä ympäristöstä? Siitä, että lapsilla olisi mahdollisuus oppia mahdollisimman paljon heille luontaisilla tavoilla hyvistä malleista ja kokeilemalla. Siitä, että lapsille annettaisiin varhaisiän jälkeenkin aikaa oivaltaa asioita ei vain mielessään vaan myös kehossaan. Luennollani Helsingin aikuisopistossa pohdin tarkemmin näitä asioita.

Opinnäytetyössäni etsin käytännöllisiä tapoja vaikuttaa siihen, että lasten soitinopinnoissa mieli ja fysiikka kulkisivat aidosti tasapainossa alusta lähtien. Suuri osa ajatuksista pätee yhtä hyvin muuhunkin opiskeluun.