”Sinä luot olosuhteet ja oikea asia toteuttaa itse itsensä.” F. M. Alexander

Alexander-tekniikalla esiintyjä voi johdattaa itsensä flow-tilaan. AT:n kehittäjä oli itse esiintyjä.

Kaikki taide sisältää aina sekä teknistä taitoa että luovuutta. Molemmat ovat riippuvaisia taiteilijan kokonaistilasta, joka sisältää sekä fyysisen, mielen että tunteiden tilan.

Alexander-tekniikka on löytämistä

”Ensimmäisen kerran elämässäni hengitys todella tapahtui siellä syvällä!” Huilisti 31v

”Tunnen nykyään näyttämöllä olevani paremmin yhteydessä kehooni ja äänessäni on enemmän resonanssia. Tiiviin harjoitustahdinkin keskelläkin voin käyttää hetken palauttaakseni tietoisen läsnäolon itsestäni. "

”Alexander-tekniikka on auttanut minua huomaamaan ja vapauttamaan kehon tarpeettomia jännityksiä ja on myös antanut minulle työkaluja stressin käsittelemiseen, pystyn olemaan rauhallinen ja tässä hetkessä läsnä oleva. Nykyään kun soitan selloa, olen paljon tietoisempi liikkeistäni, saan paljon helpommin itseni kiinni huonoista tavoista kuten esimerkiksi olkapään kohottamisesta. Olen varma, että tämä tiedostaminen on auttanut minua pysymään ilman terveysongelmia.” Sellisti 50v

”En tiennytkään olevani näin luova muusikko!” Pianisti 52v

Näyttelijä F. M. Alexander (Tasmania 1869- Lontoo 1955) kehitti tekniikan etsiessään ratkaisua äänenkäytön ongelmiinsa. Hän tutki mm. tapaansa reagoida ja toteuttaa oppimiaan liikeratoja sekä aistihavaintojensa luotettavuutta. Hänen kehittämällään tekniikalla ihminen voi vapautua tarpeettomista jännityksistä ja oppia ohjaamaan itseään niin, että kehon ja mielen ykseys toimii mutkattomasti.

Paremmat soittoasennot

Kun kaulan ja niskan lihakset ovat vapaat, pää voi olla tasapainoisessa, lukitsemattomassa asennossa suhteessa selkärankaan ja selkäranka voi löytää luonnollisen pituutensa ja tukea kehoa.

Kun perusohjaus toimii hyvin, elimistömme voi toimia joustavasti ja löytää tarkoituksenmukaisen tavan toteuttaa sen, mitä haluamme soittamisella ja laulamisella ilmaista.

Tapa vai taito?

Ihmisen monimutkainen toiminta perustuu siihen, että kaikkea ei tarvitse tietoisesti ohjata. Synnynnäiset kykymme kehittyvät ja niihin yhdistyy opittuja toimintamalleja.

Musiikin opiskeluun liittyy paljon harjoittelemista ja toistoja. Ohjaammeko itseämme haitallisiin tottumuksiin ja tavanomaisuuteen vai taitoon ja tässä hetkessä tapahtuvaan soittamiseen ja laulamiseen?

”Perhonen laskeutuu iholleni ja kaikki minussa järjestäytyy uudelleen”

Alexander-tekniikka auttaa esittävää taiteilijaa pitämään valinnan mahdollisuudet avoimina. Se ei ole vain epäedullisista tavoista vapautumista vaan myös vapautumista luovuuteen ja spontaaniuteen.


”You create the conditions and the right thing does itself.” (F. M. Alexander)