Lapsen kokonaisvaltainen oppiminen ja Alexander-tekniikka

Hyvän elämän hetkiä -luentosarja
Helsingin aikuisopisto 16.8.2018

Koulut alkavat ja mediassa puhutaan paljon lasten hyvinvoinnista. Liikkuva koulu -ajatus on saanut koulut mukaan: halutaan aktiivisemmat ja viihtyisämmät päivät. Vanhempaa perua ovat esim. säädettävät tuolit luokkahuoneissa – ei tosin vieläkään läheskään kaikkialla.

Monet opettajat ja muut kasvattajat ovat periaatteessa hyvin selvillä siitä, että ajatteleminen ja oppiminen eivät tapahdu vain aivoissa. Esimerkiksi aivojumppa ja Carla Hanafordin jo yli 20 vuotta sitten ilmestynyt kirja Viisaat liikkeet ovat monelle tuttuja. ”Varhaisimmista hetkistämme vanhuuteen asti ruumiillamme on keskeinen osa kaikissa älyllisissä prosesseissamme. Kehon aistit antavat aivoillemme tietoa ympäristöstä. Tähän tietoon perustuu käsityksemme maailmasta ja siitä ammennamme kun luomme uusia mahdollisuuksia. Ja monimutkaisemmiksi muuttuvat liikkeemme ilmentävät tietämystämme ja helpottavat korkeampia kognitiivisia toimintoja.”(Hanaford)

On myös opettajia, jotka liittävät koulupäivään tai jopa päivähoitoon mindfulness-tyyppisiä tuokioita auttaakseen lapsia rauhoittumaan ja keskittymään. Vanhemmat voivat kotioloihin vaikkapa ostaa netistä lapsille suunnattuja mindfulness-paketteja.Lasten halutaan viihtyvän ja voivan hyvin. Löytyy hyvää tahtoa ja käytännön toimenpiteitä. Mutta edelleen liian vähän osataan tehdä, että lapset voisivat jatkuvasti hyvin, mitä tahansa he tekevät.

Mutta onko hyvinvointimme keskiössä asiat, joita voidaan tehdä?

Mitä, jos sallisimme lasten löytää tasapainon?

Pienen lapsen voimme yleensä antaa – ja annammekin - kehittyä omaa tahtiaan. Hän on kiinnostunut ympäristöstään, nostaa päätään, oppii kierähtämään, istumaan, käyttämään käsiään muuhunkin kuin liikkumiseen, kävelemään… Opetellessa toki sattuu ja tapahtuu, mutta kukapa ei olisi ihaillut, kuinka vaivattomasti lapsi istuu lattialla leikkimässä tai menee kyykkyyn ja nousee ylös. Eikä pieni lapsi yleensä menetä ääntään, vaikka käyttäisi sitä varsin voimallisesti!
Monimutkaisemmat toimintomme eivät ole samalla lailla valmiiksi meihin koodattuja. Juttelin erään opettajan kanssa, ja hän kertoi antavansa tunneillaan esim. lasten istua jalat tuolilla kun he kirjoittavat. Lapsi saa itse löytää hyvältä tuntuvan asennon. Ajatuksessa, että lapsen annetaan hallita omaa kehoaan, on paljon hyvää. Mutta lapsi ei voi löytää kokonaisuuden kannalta parasta tasapainoa, jos hänelle on jo tullut tavaksi puristaa kynää. Mikään meissä ei kellu tyhjiössä, yhden osan toiminta vaikuttaa muihin.

Jotta voisimme todella taata lastemme hyvinvoinnin, meidän täytyy muuttaa ajatustapaamme. Huolehtiminen siitä, millaisia olemme - hyvinvointimme - pitäisi olla osa käsitystämme siitä, mitä on kunkin tehtävän suorittaminen.

Kun opetan pianonsoittoa vasta-alkajien lapsi-aikuinen -ryhmissä, törmään jatkuvasti siihen, että vaikka viihtymistä ja vapaata kehon käyttöä pidetään sinänsä hyvinä juttuina, ”niiden paikka on paremmin muualla. Täällä pitäisi keskittyä pianonsoittoon.”


Tarvitsemme tietoa, että järjestelmämme voisivat toimia parhaalla mahdollisella tavalla

Tarvitsemme sopeutumiskykyistä tasapainoa.

Tarvitsemme toimintamalleja, jotka eivät häiritse luontaisia systeemeitämme, vaan rohkaisevat niitä toimimaan.

Oli jo puhetta, että aistimme antavat meille tietoa. Tietoa ympäristöstämme ja suhteestamme ympäristöömme. Perinteisesti puhumme viidestä perusaistista: näkö-, kuulo-, maku-, haju- ja tunto-aistista. Ihmisen aistien kokonaismäärää määritellään eri tavoin, mutta edellisestä puuttuvat

Painovoima- ja liikeaistijärjestelmä

Sisäkorvassa aistireseptorit reagoivat pään asentoon ja sen muutoksiin suhteessa maan painovoimaan sekä liikkeen kiihtymiseen ja hidastumiseen. Tämä aistitieto kertoo meille, mikä on asentomme suhteessa painovoimaan, liikummeko vai olemmeko paikoillamme sekä millä nopeudella ja mihin suuntaan liikumme.

Lihaksien ja nivelien asento- ja liikeaistijärjestelmä

Sen antama aistitieto puolestaan kertoo aivoille, milloin ja miten lihakset supistuvat tai venyvät, milloin ja miten nivelet taipuvat tai suoristuvat sekä millainen veto tai työntö niveliin kohdistuu. Tämä tieto auttaa aivoja tunnistamaan, missä asennossa kehon osat ovat ja miten ne liikkuvat.


Mitä on tasapaino?

Tarvitsemme aistien antamaa tietoa reagoidaksemme jatkuviin tasapainon muutoksiin – liikkeeseen - löytämällä uuden tasapainon. Puhun jatkuvista muutoksista, koska ainahan meissä on jotakin liikettä, esim. hengitämme. Jo perustoimissamme, jotka ovat samoja kuin eläimillä, meissä kulkee koko ajan valtava määrä informaatiota. Saati sitten monimutkaisemmissa, vain ihmisille kuuluvissa! Kaikkea tätä on mahdotonta hallita tietoisella tasolla.

Ja systeemin sisäänkin on rakennettu olosuhteisiin tottumista. Ajatellaanpa vaikka pahaa hajua. Usein totumme siihen varsin pian, emmekä enää haista sitä (kuten sanomme) – emme ole tietoisia hajun olemassaolosta. Tai jos meille on muodostunut tavaksi pitää päätämme vinossa, emme enää tunne sitä. Kuitenkin pään ylimääräinen kannatteleminen aiheuttaa paljon turhaa rasitusta, onhan se viitisen kiloa painava. Ja lisäksi tämä yksi osa vaikuttaa siihen, miten kaikki meissä järjestäytyy.

Nykyään puhutaan mielellään tensegritystä ihmistenkin kohdalla: Sana muodostuu sanoista tension ja integrity ja tarkoittaa, että tällaisten rakenteiden integriteetti – koskemattomuus - on riippuvainen sisäisten jännitysten tasapainosta.

On mielenkiintoista, että perinteiset viisi aistia ovat niitä, jotka antavat meille tietoa ulkopuoleltamme ja ”unohtamamme” aistit niitä, jotka antavat tietoa meidän omasta tilastamme.

Voimme miettiä itseämme tai katsoa ympärillemme: miten kävelemme, istuudumme, ovatko hengityksemme ja liikkeemme vapaita vai tarpeettomasti rajoittuneita… Vertaa sitä sitten villien eläinten sulavaan, tarkoituksenmukaiseen liikkumiseen, tai vaikka pieneen lapseen…

Meidän täytyy tunnustaa tosiasia: se tiedostamaton tapa, millä hyvinvointi toteutuu eläimissä ja pienissä lapsissa ei riitä meille varhaislapsuuden jälkeen

MEIDÄN TÄYTYY OPETELLA TAITOA HUOLEHTIA HYVINVOINNISTAMME SAMALLA KUN OPETTELEMME MUITA TAITOJA.

Meillä on

Opettamatta opitut taidot

- luontaiset, meihin koodatut, esim. käveleminen

”alkuperäiset” taidot

- meihin täytyy olla koodattuna myös halu liikkua, uteliaisuus ulkopuolellamme olevaa maailmaa kohtaan. Mikä meidät muuten saisi liikkumaan ja oppimaan yhä kehittyneempää liikkumista?

Opetetut taidot

- sisältävät aina sekä tietoisesti opittuja että tietämättämme opittuja asioita, esimerkkinä kirjoittaminen

”sivistyksen” taidot

- lopputuloksen, miltä kirjaimet näyttävät ja mitä kirjoitus tarkoittaa, opettelemme tietoisesti

- samoin pienen osan siihen liittyvistä liikkeistä, opettaja esim. ohjaa oikeaan kynän asentoon

- suurimman osan siitä, miten teemme asioita, opimme tietämättämme

Opimme kuitenkin aina kokonaisuutena, ei esim. kätemme irtoa muusta ruumiista kirjoittaessamme. Se käsitys, mikä meillä on kirjoittamisesta sisältää aina koko mielemme ja ruumiimme kokonaisuuden. Se käsitys on aina pelissä kun kirjoitamme.

Jotta voisimme hyvin toimiessamme, pitäisikö meidän siis tehdä kaikki tietoisesti?


Ei, meidän pitää tietoisesti olla tekemättä.


Meidän pitää tietoisesti olla menemättä sellaiseen tilaan, jossa luontainen sopeutumisemme, uudelleenjärjestäytymisemme ei pääse tapahtumaan.

Meidän täytyy opetella olemaan ja toimimaan häiritsemättä systeemeitä, jotka tarkoitettu toimimaan ”vaistomaisesti” juuri sillä hetkellä saadun tiedon perusteella.

Mikä sitten häiritsee?

mm.

- kestojännitykset

- virheelliset käsitykset

- reaktiomme stressiin, huoliin, pelkoon, ikävystymiseen…

If you stop doing the wrong thing the right thing will do itself
Jos lopetamme väärien asioiden tekemisen, oikeat asiat toteuttavat itse itsensä (F. M. Alexander.)


Vierailin pari vuotta sitten Lontoon lähellä sijaitsevassa Educare Small Schoolissa. Siellä on jo parin kymmenen vuoden ajan yhdistetty Alexander-tekniikkaa kaikkeen opetukseen. Lapsille opetetaan siellä jo alusta lähtien, että your are the boss of your body. Sinä olet oman kehosi pomo.

Lapsi on oman kehonsa pomo

Lapsen luontevaa valmiustilaa ei voi tehdä ulkopuolelta. Voi vain luoda olosuhteet, joissa se on mahdollista.

Useimmat aikuiset eivät ole tietoisia siitä, miten ihminen luontevasti järjestäytyy toiminnan mukaan. Pieninä lapsina se on yleensä toiminut hyvin, mutta se ei ole ollut tietoista. Siksi aikuiset turhan harvoin pystyvät välittämään tätä tietoa huomassaan oleville lapsille. Kaikki opettajat Educare Small Schoolissa ovat saaneet Alexander-tekniikan opetusta. Heillä on siis omaa kokemustietoa siitä, mistä on kysymys. He eivät pysty ohjaamaan samalla lailla kuin AT-opettaja, mutta he nimenomaan vastaavat siitä, että hyvinvointi on osa kaikkea toimintaa.

Silloin kun kävin Educare-koulussa, AT- opettaja kävi siellä yhtenä päivänä viikossa. Hän osallistui päivän toimintaan, veti liiketuokion ja levollisuushetken, eri luokka-asteille erilaisia AT- pelejä ja leikkejä sekä antoi yksilöllistä ohjausta. Lapsi sai aina itse päättää halusiko yksilöllistä ohjausta.

Educare Small Schoolin jokainen päivä alkaa Movement Circlellä. Liiketuokion alussa ja lopussa on sovittuja elementtejä, keskellä osa, jonka sisällön opettaja päättää oman kiinnostuksensa ja näkemiensä tarpeiden mukaan. Tunnistin siinä joitakin osia taiji-tunneiltani ja aivojumpasta. Siihen miten näitä asioita toteutettiin sovellettiin tietysti Alexander-tekniikkaa.

Jokaisen päivän keskellä on Quiet Time. Levollisuushetkelläkin on selvä rakenne ja tavoitteet. Sanalliset ohjeet halutaan kuitenkin pitää minimissä. Lapsi saa itse kertoa itselleen, millaista on voida hyvin. Tai kuten eräs 5 vuotias poika kuulemma sanoi: kun olet käyttänyt kaikki energiasi juoksentelemalla ympäriinsä, vietät levollisuushetken, jotta saisit lisää energiaa.

Muita tärkeitä asioita Educaressa oli mm.

Laiska kahdeksikko

Aivojumpasta tuttu, edistää mm. oikean ja vasemman aivopuoliskon integroitumista. Sitä käytetään, koska samalla kun lapsi tekee jotakin positiivista ja hyödyllistä, hän voi soveltaa AT-periaatteita toimintaan, joka saa hänet yleensä lysähtämään ja kumartumaan.

Lasta pyydetään pysähtymään ja tarkistamaan, että

- jalat ovat lattialla. Educaressa oli säädettävät tuolit, joten se oli helppoa.

Jos tuoli on liian matala, lapsi saattaa mielellään laittaa jalan alleen, että voisi käyttää käsiään vapaammin. Tai jos tuolin istuinosa kallistuu taaksepäin, kompensoida sitä saadakseen lantionsa vähemmän jumittuneeseen asentoon jne.

- ja sitten tarkistamaan, että hänellä on leijuva ilmapallopää. Have I a flouty balloon head?

Kaulan jumittamattomuus tekee mahdolliseksi, että koko lapsi päästä lähtien voi löytää uuden tasapainoisuuden pienissäkin muutoksissa. Jos kaula on jumissa, luontevin uudelleen järjestäytyminen ei ole mahdollista.

- ja pehmeät, sulavasuklaa olkapäät. Konkreettinen, lapsen ymmärtämä vertaus.

Vrt. rentouta olkapäät. Ei aikuisellekaan hyvä ohje, koska siihen liitetään usein ajatus painavuudesta. Painavat kädet eivät kuitenkaan helpoimmin liikuteltavat!

Sitten lasta kehotetaan pitämään kynästä ystävällisesti kiinni ja liikuttamaan kättään vapaasti.

Pienten lapsien kanssa Alexander-tekniikan opettaja ohjaa kynää ja rohkaisee lapsen hyvää koordinaatiota – haluan välttää asennoista puhumista, koska ne helposti liitetään staattisuuteen – sekä rohkaisee häntä pitämään kätensä ja käsivartensa mahdollisimman vapaana. Jossain vaiheessa opettaja lakkaa pitämästä kynästä ja lapsi liikuttaa itse kättään. Tärkeintä on liikkeen flow ja vapaus.

Flowta pysäyttämättä tämän tapaisiin kuvioihin voidaan liittää vaikka kissan tai aakkoskirjainten piirtäminen.


Labyrintit

Labyrintin keskellä on lapsen valitsema (hirviö, lelu, sarjakuvahahmo…), jonka hän pelastaa/noutaa.


Laiskat labyrintit

Kummassakin laiskan kahdeksikon silmukassa on yksinkertainen labyrintti.

Olennaista, että lasta opetetaan pysähtymään, ja tarkistamaan:

- että hän näkee mitä huoneessa tapahtuu

- että hän hengittää- että hän löytää pehmeän, kookkaan kehon

Sitten hän aloittaa labyrinttien jäljittämisen.

Lapsi harjoittelee huomion kohdistamista johonkin, ei niinkään keskittymistä.

Keskittymiseen liittyy useimmiten tuijottaminen, katseen kiinnittäminen yhteen kohtaan, hengityksen pidättely ja niskan kiristäminen. Lapsi sulkeutuu.

Tässä opetellaan tilaa, missä lapsi on fyysisesti ja mentaalisesti vireä ja pystyy sekä kohdistamaan huomionsa tehtävään että olemaan tietoinen omasta tilastaan. Melkoinen malttamisen harjoitus myöskin!

On ensisijaista taata lapsen paras mahdollinen psykofyysinen toimivuus, kun hän opettelee hallitsemaan kaikkia koulutuksen, kasvatuksen ja opetuksen prosesseja. Lapsi pääsee hyvään alkuun ja – mikä vielä tärkeämpää – hän kehittää jatkuvasti hyvän toimivuutensa edellytyksiä samalla kun opettelee kaikkea muuta.

F. M. Alexander