Liikaa hyvää ollakseen totta?

Lueskelin amerikkalaisen kasvatusfilosofin John Deweyn esipuhetta F. M. Alexanderin kirjaan The Use of the Self ja ihmettelin taas kerran, miksi hänen voimakkaat kannanottonsa Alexander-tekniikan puolesta siinä ja lukuisissa muissa yhteyksissä eivät juuri edistäneet tekniikan ottamista käyttöön. Kuten ei myöskään esimerkiksi Nikolaas Tinbergenin, Nobel-palkinnon saaneen etologin, peräti palkinnon kiitospuheessaan esittämät kiitokset tekniikan merkityksestä. 

 

Ihmettelin – ja sitten nauroin. Muistin näet omat ensikosketukseni tekniikkaan. Kun opiskelin Sibelius-Akatemiassa, eräs opiskelutovereistani kertoi minulle, että englantilainen mies opettaa siellä jotain Alexander-tekniikkaa ja kehui kuinka hieno juttu se on. Enpä tainnut edes harkita kokeilua. Kun myöhemmin muusikon urallani sain käsivaikeuksia, eräs hyvin arvostettu käsikirurgi ehdotti varovaisesti, että Alexander-tekniikasta saattaisi olla apua. Niihin aikoihin oli juuri julkaistu yhdessä lääkäreiden raamatussa, the British Medical Journalissa, myönteinen tutkimus Alexander-tekniikan vaikutuksista. Jos olisin siitä tiennyt, olisin - ehkä - suhtautunut tuntiini hieman toisin. Vaan muistan elävästi tunnelmani elämäni ensimmäisen Alexander-tekniikkatunnin jälkeen: ajattelin, että opettaja varmaankin tarkoitti hyvää, mutta olen harvoin ollut yhtä vihainen kenellekään kuten olin kyseiselle lääkärille: Minä luulotautisena idioottina hän minua oikein pitää! Hänen pitäisi totisesti tietää paremmin!

 

Monet Alexander-tekniikan opettajat pahoittelevat, että tekniikkaa on vaikeata kuvailla sanoin, mutta lohduttautuvat sillä, että henkilökohtaisessa kontaktissa he pystyvät välittämään kokemuksen tekniikan vaikutuksesta. Minä en ensimmäisellä tunnillani saanut minkäänlaista “kokemusta”. En enää muista, miten opettajani kuvaili tekniikkaa, mutta sen muistan, että hänen kertomuksensa kuinka tekniikka auttoi häntä voittamaan lentopelon, ei inspiroinut minua vähääkään. Olin paikalla käsiongelmien takia!

 

Sittemmin olen Alexander-tekniikan opettajana tullut tietämään, että tekniikan opiskelijan kokemukset riippuvat yhtä paljon oppilaasta kuin opettajasta.  Oppilaideni ensivaikutelmat ovat vaihdelleet laidasta laitaan. On samanlaisia tunnottomia tyyppejä kuin itse olin. On oppilas, joka sanoi, ettei edes tiennyt, että ihminen voi tuntea olonsa niin hyväksi kuin hän tunsi tunnin jälkeen. On äänen muuttumista syvemmäksi ja sävykkäämmäksi. On pikaparanemisia selkäkivuista ja puutumisista. On oppilas, joka tunsi, että jalka piteni, ja tuumi, että tämä on varmaan sitä plasebo-vaikutusta... No, ajatuksistani plasebosta kirjoitan ehkä myöhemmin. Jotkut ensivaikutuksista kestävät pitkäänkin - joidenkin selkäkipujen loppuminen on tyypillisin sellainen -, jotkut puolestaan häviävät ja niiden saaminen pysyviksi vaatii opettelua. Sen oivaltaminen, että henkinen tasapaino voidaan saavuttaa samalla ajatustyöllä kuin kehollinen tasapaino, vie yleensä aikaa.

 

Alexander-tekniikkaan liittyy erottamattomasti käsitys, että ihminen muodostaa kokonaisuuden, jota ei voi jakaa yksinomaan henkiseen tai ruumiilliseen puoleen. Nykyään useimmat ihmiset taitavat pitää tätä itsestäänselvyytenä. Alexanderin kuvailee kirjansa The Use of the Self alussa, kuinka niilläkin hänen oppilaistaan, jotka periaatteessa hyväksyvät tämän näkemyksen, on vaikeuksia ymmärtää, mitä se käytännössä tarkoittaa. Alexander ei paljon perustanut teoreettisesta tiedosta, johon ei liity käytännön soveltamista. Luulenpa, että hän tässäkin tarkoittaa nimenomaan, että harvat toimivat tämän käsityksen mukaisesti. “The readiness is all” oli opettajallani Alexander-opettajakoulussa tapana sanoa. Saavuttamisen kiire tuhoaa kokonaisuuden hallinnan.

 

John Deweyn kollegat hyväksyivät, että Dewey sai apua niskaongelmiinsa Alexanderilta, mutta se muu: ettäkö Mr. Alexanderin löytämän menetelmän avulla voidaan ”täsmällisesti paljastaa saman kokonaisuuden kahden osan, fyysisen ja henkisen, riippuvuussuhteet. Tällä menetelmällä luodaan myös uusi aistimuksellinen tietoisuus uusista asenteista ja tavoista. Tämä keksintö eheyttää kaikki tieteelliset ideat ja tuo ne saataville - ei vahingoksemme, vaan ihmisten käytettäviksi edistämään rakentavaa kasvua ja onnellisuutta.”[1]

 

Nikolaas Tinbergen oli kuullut hämmästyttäviä väitteitä Alexander-tekniikan vaikutuksista ja päätti antaa tekniikalle mahdollisuuden. Hän ja hänen vaimonsa ja tyttärensä ottivat tunteja eri Alexander-tekniikan opettajilta. Nobel-puheessaan Tinbergen sanoo Alexander-tekniikan perustuvan epätavallisen hienovaraiseen havainnointiin, ei vain näköaistin, vaan hämmästyttävässä määrin myös tuntoaistin avulla. Hän luettelee asioita, joissa hänen perheensä havaitsivat huomattavaa paranemista: korkea verenpaine, hengitys, unen syvyys, yleinen hyväntuulisuus ja henkinen vireys, vastustuskyky ulkoisia paineita kohtaan ja paranemista myös esim. jousisoittimen soittamiseen vaadittavissa jalostuneissa taidoissa. Joten Tinbergen kertoi heidän voivan omasta kokemuksesta vahvistaa, että monenlaista alisuorittamista ja jopa henkisiä ja fyysisiä vaivoja voidaan lieventää opettamalla lihaksistoa toimimaan toisella tavalla.

 

Nobel-puheen  jälkeen Tinbergen, Alexander-tekniikan opettaja William Barlow, sanomalehtimies ja tiedekirjailija Roger Lewin ja muutamat muut vaihtoivat kriitisiä ajatuksia Science ja New Scientist lehtien palstoilla. Alexander-tekniikan opettajat kritisoivat Tinbergeniä, koska hän erehtyi käyttämään Alexander-tekniikasta nimitystä hoito. Äkkiseltään pikkumaiselta vaikuttavaa – olihan hienoa ja myös rohkeaa, että hän julkisesti osoitti arvostavansa tekniikkaa. Vaan jotta olisi lainkaan toivoa, että Alexander-tekniikka saisi yleisesti sille kuuluvaa arvostusta, täytyy olla selkeä käsitys siitä, mitä se on ja mitä se ei ole. Alexander-tekniikka on opittava tekniikka, ei hoito. Tinbergen jatkoi Alexander-tekniikan opiskelua ja kertoi myöhemmin, ettei katunut Nobel-puheestaan muuta kuin hoito-sanan käyttöä.

 

Entäpä Dewey? Enimmäkseen häntä pidettiin Alexanderin ja Alexander-tekniikan suhteen lähinnä hyväntahtoisena hölmönä. Vasta viime aikoina Alexanderin vaikutusta Dewey’in on alettu arvostaa. Deweyn koottujen teosten toimittaja Jo Ann Boydston arveli aliarvostuksen johtuneen kahdesta seikasta: ihmiset ovat käsittäneet väärin sekä Deweyn luonteen että hänen kirjoituksensa.

 

Onpa monessakin mielessä  paikallaan The Use of the Self -kirjan motto Francis Baconin Novum Organumista. Alexander varmaankin tiesi, että Baconin teoksen kuvituksena oli laiva purjehtimassa kohti tuntemattomia vesiä ja merihirviöitä!