On ollut kiva kuulla, että edellisestä kirjoituksestani on ollut hyötyä ja se on herättänyt ajatuksia. Kirjoituksen aihe tuli mieleeni, kun olin kävelyllä, mutta olen itse huomannut saman, mistä minulle on parikin postannut. Monet ihmiset alkavat olla niin ahdistuneita, että säikkyvät ja vetäytyvät pitkin seinän viertä kohdatessaan muita rappukäytävässä.
Me olemme erilaisia ja jo pelkästään mielikuvituksemme vilkkaus vaikuttaa siihen, miten näemme tulevaisuuden edessämme. Pelon ja ahdistuksen tunteisiin on vaikea vaikuttaa suoraan, ”järkipuhe” ei välttämättä tehoa syvimpiin kerroksiin.
Voimme kuitenkin vaikuttaa epäsuorasti.
Se, miten näemme tilan, vaikuttaa siihen, missä tilassa olemme.
Kursseillani olemme tutkineet, miten tunnelinäkeminen tai sen vastakohtana avoin näkökenttä vaikuttavat esiintymispelkoon. Jos on tietoinen avarasta tilasta - tietoinen paitsi siitä, mikä on suoraan edessä, myös siitä, mikä on ylhäällä, alhaalla ja sivuilla - on mahdoton olla samaan aikaan hyvin peloissaan.
Asia vaatii harjoittelua. Jos on peloissaan yleisön edessä, ei välttämättä pysty kytkemään avointa näkökenttää noin vain päälle. Kannattaa harjoitella vähemmän vaativissa oloissa, niin että siitä tulee ihan tavanomainen katsomistapa, jota on helppo käyttää vaativissakin tilanteissa.
Ulkona on helpompi harjoitella, kun seinät eivät tule vastaa ja kaikkea kiinnostavaa on joka puolella. Rappukäytävät voi ottaa intervalliharjoitteluna: lyhyitä, mutta teholtaan suuria…
Minulle voi kyllä edelleen lähettää sähköpostiakin, muutkin kuin Alexander-oppilaani. Jos haluaa yleisempää keskustelua, kannattaan napauttaa kommenttikenttä auki tuosta alta ja kirjoittaa sinne.
