Lapsen mielekäs elämä

Helsingin yliopisto juhlii 375 vuottaan monin tavoin. Olin tänään Aleksin,
Tiedekulmassa kuuntelemassa yhtä Tulevaisuuden oppiminen –luennoista. Minna Törmänen, Annukka Pursi, Lasse Lipponen kasvatustieteen laitokselta ja yleisön edustajat esittivät näkemyksiään tulevaisuuden päiväkodista. Tilaisuus näytettiin suorana netissä. Tulevat tapahtumat löytyvät täältä ja niitäkin voi seurata suorana netissä.

#tulevaisuudenoppiminen

Tämän päiväiset luennoitsijat vertailivat suomalaista systeemiä mm. sveitsiläiseen ja singaporelaiseen. Suomessa kuljetaan – ainakin toistaiseksi – kehityksen kärjessä varsinkin varhaiskasvatuksen, mutta myös monessa suhteessa koko koululaitoksen suhteen. Päiväkodit ovat moneen muuhun maahan verrattuna tilavia ja ryhmäkoot pieniä. Oppimis- ja oppijakäsityksissä korostuvat jokaisen ihmisen ainutlaatuisuus ja kokonaisvaltainen oppiminen.

Olen viime päivinä omien musiikkikurssieni suunnitelmien parissa miettinyt erityisesti lasten vertaisoppimista ja leikin kautta oppimista. Kuinka paljon voi antaa lasten itse määrittää leikkinsä? Oppivatko lapset varmasti ne asiat, mitä heidän on tarpeen oppia?

Mutta mitä heidän on tarpeen oppia?  Puhutaan kulttuurin säilyttämisestä, kulttuurilla on arvoa. Mutta voiko arvoa säilyttää? Jos jokin on todella arvokasta, ei siitä tarvitse pitää kiinni. Sen voi päästää irti ja löytää uudelleen. Jos se ei ole uudelleen löydettävissä, onko sillä arvoa?

Mitä taitoja tarvitaan, että syntyisi mielekäs elämä? Varsinkin yhdestä asiasta olen luennoitsijoiden kanssa samaa mieltä: Lasten suhteen asiasta ei päästä edes keskustelemaan ennen kuin lapsuus tunnustetaan merkittäväksi sinällään, ei vain menovaiheena johonkin muuhun.