Syntymä ja lapsuus

F. M. Alexander syntyi Australian takamailla Tasmaniassa 20.1.1869. Synnytys tapahtui etuajassa ja Alexander selviytyi ensimmäisistä vaarallista kuukausista vain äitinsä hellittämättömän hoivan ansiosta. Ehkä tämän vuoksi hän oli aina äitinsä suosikki.

Alexanderin äiti halusi kaikkien, mutta erityisesti vanhimman lapsensa (F.M:ksi kutsutun), saavan koulusivistystä. Vaikka Alexander oli älykäs, hän ei ollut helppo oppilas. Hän oli äkkipikainen ja hänellä oli suuri tarve kyseenalaistaa kaikkea. Säännöllisen koulunkäynnin sijaan paikallinen opettaja alkoi opettaa häntä iltaisin yksityisesti. Opettajan ansiosta Alexander kiinnostui jo varhain näytelmistä ja lausumisesta. Opettaja välitti Alexanderille myös rakkautensa siihen aikaan suosittuihin tunnelmallisiin balladeihin.

Koska Alexander oli heikko terveydeltään, hänen ei odotettu seuraavan isänsä jalanjäljissä tämän kengityssepän ammattiin. Alexander haaveili näyttelijän ja lausujan urasta, mutta harkitsi myös opettajaksi ryhtymistä.

Kirjanpitäjästä näyttelijäksi

Alexander tarvitsi ammatin, jolla elättää itsensä. Hän tutustui 17-vuotiaana erään kaivosyhtiön kirjanpitäjään, joka tarjosi hänelle hyväpalkkaista tointa toimistossaan. Alexander hyväksyi tarjouksen ja menestyi hyvin. Hän jatkoi alalla myös muutettuaan 20-vuotiaana Melbourneen. Vapaa-aikansa hän omisti lausumiselle, näyttämötaitojen ja viulunsoiton opiskelulle sekä hevoskilpailujen seuraamiselle. Viulunsoiton hän jätti joitakin vuosia myöhemmin - toisin kuin hevosurheilun.

Alexanderilla tiedetään olleen ainakin kaksi maineikasta näyttämötaitojen opettajaa: aikaisemmin lontoolaisen teatteriseurueeseen kiinnitettynä ollut näyttelijä James Cathcart ja Australian tunnetuin puhetaidon opettaja Fred Hill. Alexander seurasi paikallista teatterielämää ja oli mm. läsnä Sarah Bernhardtin Australian kiertueen kaikissa Melbournen esityksissä.

Vuonna 1892 melbournelainen paikallislehti raportoi Mr F. M. Alexanderin ja Miss C. Malmgrenin voittaneen draamadialogikilpailun. Seuraavana vuonna Alexander esiintyi nimirooleissa harrastelijatuotannossa, jossa esitettiin kohtauksia Hamletista, Othellosta ja Macbethistä. Alexanderilla todettiin olevan hyvä ääni, laaja tunneskaala ja paljon dramaattista voimaa. Hänelle ennustettiin menestyksekästä uraa näyttämöllä.

Näyttelijä ilman ääntä – Alexander-tekniikan alku

Alexander oli päässyt hyvään alkuun toiveammatissaan. Pian hän kuitenkin alkoi käheytyä esityksissään. Vaivan syytä ei löydetty ja ajan mittaan se vain paheni. Toisinaan hän illan lopussa pystyi tuskin puhumaan. Lepo auttoi, mutta vaiva palasi heti, kun hän jälleen alkoi esiintyä.

Alexander päätteli, että käheytymisen täytyi johtua jostakin, mitä hän teki lausuessaan. Hän alkoi tutkia itseään peilien avulla. Hän huomasikin joukon haitallisia tapoja, mm. että hänellä oli tapana vetäistä päätään taaksepäin aina aloittaessaan lausumisen. Tämä havainto oli ensiaskel Alexanderin kehittämän tekniikan synnyssä. Hän huomasi myöhemmin, että vain jos pää voi vapaasti löytää tasapainon suhteessa selkärankaan, muun ihmisessä on mahdollista järjestäytyä parhaalla mahdollisella tavalla – sekä äänenkäytössä että kaikessa muussakin tekemisessä. Aluksi havainnosta ei kuitenkaan ollut paljonkaan hyötyä, koska vaikka hän tiesi asian, hän ei pystynyt estämään sitä. Hän huomasi, että jo lausumisen ajattelu laukaisi hänessä tämän ja lisäksi kokonaisen sarjan muitakin haitallisia tapoja.

Vähitellen Alexander oppi ohjaamaan itseään niin, että hänen luonnolliset mekanisminsa pääsivät toimimaan. Alexander pääsi eroon ääniongelmistaan ja huomasi yleisen terveydentilansakin parantuneen.

Näyttelijästä opettajaksi

Alexander alkoi opettaa tekniikkaansa aluksi mm. näyttelijöille ja papeille. Tutut lääkärit alkoivat vähitellen lähettää hänelle potilaitaan. Yksi Sydneyn johtavista lääkäreistä, Dr W. J. Steward McKay, oli kuullut kollegoiltaan Alexanderista. Hän sopi ottavansa tunteja Alexanderilta. Hän myös ilmoitti suoraan, että jos hän toteaa Alexanderin opetuksen hyväksi, hän auttaa tämän uraa. Jos taas ei, hän tuhoaa sen. McKay oivalsi Alexanderin keksinnön arvon sekä erilaisten vaivojen hoitamisessa ja lievittämisessä että niiden ennalta ehkäisemisessä. Heistä tuli ystäviä ja McKay opasti Alexanderia muissa hyvään elämän asioissa, mm. nauttimaan hyvästä ruoasta ja viinistä. Heitä yhdisti myös rakkaus teatteriin ja hevosurheiluun. McKay ohjasi monia potilaitaan Alexanderin oppilaiksi ja auttoi Alexanderia tekemään tekniikkaansa tunnetuksi. Potilailla oli monenlaisia vaivoja, mm. selkärangan vinoumia ja tuberkuloosin aiheuttamia hengitysvaikeuksia.

McKayn mielestä Alexanderin olisi ollut hyvä opiskella esim. anatomiaa. Alexander oli kuitenkin sitä mieltä, että ihmisen voi sanoa todella tietävän vain sellaisia asioita, joista hänellä on omaa kokemusta. Hän ei arvostanut pelkkää teoriaa ja oli varsin vähän vaikuttunut siitä tavasta, millä lääkärit ”käyttivät” – Alexanderin termi – itseään kokouksessa, johon Alexander McKayn ehdotuksesta osallistui. Se, että Alexander oli itseoppinut ja vailla muodollista koulutusta oli kuitenkin osasyynä siihen, että vaikka Alexanderin työllä oli monia innokkaita ja maineikkaita puolestapuhujia, hän kohtasi myös välinpitämättömyyttä ja jopa vihamielisyyttä.

McKay rohkaisi Alexanderia muuttamaan Lontooseen. Siellä hänellä olisi suuremmat mahdollisuudet menestykseen ja McKay lupasi suositella Alexanderia opiskeluaikaisille opettajilleen ja kollegoilleen. Tämä pääsisi keskustelemaan ajatuksistaan aikansa pätevimpien lääkäreiden kanssa. Alexanderilla ei kuitenkaan ollut taloudellisia mahdollisuuksia muuttoon. Alexander oli siihen aikaan äitinsä ja monen sisarensa pääasiallinen elättäjä. Albert-veli (A.R:ksi kutsuttu) ja Amy-sisar auttoivat häntä hänen opetustyössään.

Rakkaus hevoskilpailuihin

Alexander oppi jo varhain rakastamaan hevosia ja hevosurheilu kiinnosti häntä vanhuuteen asti. Ensikosketuksen hevoskilpailujen vauhdin hurmaan Aleksander sai jo pienenä, kun hän äitinsä selkään sidottuna riensi täyttä laukkaa pensaiston halki. Äidillä oli usein kiire mennessään avustamaan paikallisia naisia heidän synnytyksissään.

Hevoset myös edistivät Alexanderin uraa. Alexander halusi muuttaa Lontooseen ja onnellinen sattuma teki sen mahdolliseksi. Alexander törmäsi raitiovaunussa vedonvälittäjään, joka tarjosi Alexanderille kaksoisvedonlyöntiä 150-1 suhteella. Alexander hyväksyi vedon, molemmat hevoset voittivat ja Alexander kaappasi 750 puntaa 5 punnan sijoituksellaan. Hän pystyi maksamaan matkat, jättämään rahaa perheensä elatukseen ja hänellä oli jopa varaa hankkia sen aikaisessa Lontoossa tarvittavat menestyksen edellytykset: tyylikäs vaatevarasto, miespalvelija ja muodikas osoite.

”Kotona” Englannissa

Alexander muutti Englantiin vuonna 1904. Hänen äitinsä – joka ei ollut koskaan käynyt siellä – kutsui Englantia kodiksi. ”Kuinka olenkaan toivonut sinun menevän kotiin ja saavuttavan siellä menestystä.”

Lontoon lääkäreiden parissa Alexander kohtasi sekä innostuneisuutta että välinpitämättömyyttä ajatuksiaan kohtaa. Yksi heistä, korva, nenä ja kurkkutautien tohtori R. H. Scanes Spicer, innostui tekniikasta niin paljon, että sekä lähetti hänelle potilaita että varasi itselleen ja perheelleen tunteja. Alexander sai potilaita myös esim. Harley Streetin tohtori Percy Jakinsin kautta.

Työnsä menestymisen lisäksi Alexander iloitsi päästessään osalliseksi suurkaupungin suurenmoisesta teatteritarjonnasta. Kun Alexander oli muutamalla tunnilla onnistunut parantamaan erään johtavan naisnäyttelijän ääniongelmat, hänelle tarjoutui paljon työtä sekä klassisten näyttelijöiden että musikaali- ja varieteetähtien parissa.

Vetovoimainen Alexander – avioliitto ja perhe

Näihin aikoihin F. M. Alexanderia kuvailtiin mieheksi, jonka puheessa ei ollut häivähdystäkään australialaisesta aksentista ja jolla oli suuri magneettinen vetovoima. Alexanderilla oli paljon ystäviä ja hän nautti sosiaalisesta kanssakäymisestä. Hän oli monessa suhteessa kuitenkin varsin sulkeutunut luonne. Hän ei ollut kiinnostunut kyläilemisestä ja oli vastoin hänen luonnettaan liittyä mihinkään Lontoon klubeista tai yhdistyksistä tai edes ostaa kausilippua hevoskilpailuihin.

Alexanderin äiti ja Amy-sisko muuttivat Lontooseen vuonna 1911. Pian Amy alkoi opettaa muutamia Alexanderin naisoppilaita. A.R. saapui seuraavana vuonna morsiamensa ja vanhimman sisaren Agneksen kanssa ja liittyi kasvavan praktiikan opettajakuntaan. May-sisar miehineen ja aivan sodan kynnyksellä myös Beaumont-veli seurasivat muuta perhettä. Tasmaniassa asui enää perheen alkoholiongelmista kärsivä isä ja toiseksi vanhin veli Arthur. Dick-veli oli muuttanut siirtolaiseksi Uuteen-Seelantiin.

Jo ennen Alexanderin perhettä hänen pitkäaikainen kumppaninsa näyttelijä Edith Young oli muuttanut Alexanderin luokse Englantiin. Vuonna 1914 he menivät naimisiin. He olivat tunteneet toisensa jo parikymmentä vuotta. Avioliitto solmittiin turvaamaan Edithin tulevaisuutta. Epävarmat ajat olivat edessä sodan ja Alexanderin suunnittelun Yhdysvaltain matkan vuoksi. Edith ei seurannut Alexanderia matkalle ja seuraavan kymmenen vuoden aikana aviopari vietti yhdessä vain kesäajat.

Vuonna 1918 Edith ja Alexander adoptoivat Edithin sisarentyttären Peggyn. Molemmat olivat hyvin kiintyneitä tyttöön. Kun Alexander ja Edith olivat muuttaneet erilleen v. 1929, tyttö asui vuoroin kummankin vanhemman luona. Tyttären lisäksi Alexanderilla oli toinenkin lapsi, 1931 syntynyt avioton poika John Vicary.

Merten taakse ja takaisin

Matka Yhdysvaltoihin oli ollut Alexanderin mielessä jo aikaisemminkin, kun hän menestyksekkäästi kiersi teatteriseurueensa kanssa ja opetti tekniikkaansa ympäri Australiaa ja Uutta-Seelantia. Alexanderin Lontoon oppilaiden joukossa oli monia yhdysvaltalaisia. Varsinkin yksi heistä, Margaret Naumberg, kannusti Alexanderia tekemään tekniikkaansa tunnetuksi myös Yhdysvalloissa. Hän lupasi hankkia Alexanderille oppilaita ja auttaa muutenkin alkuun. Vuonna 1914 Alexander päättikin matkustaa.

Naumberg oli juuri perustanut New Yorkiin koulun, jonka opetukseen hän oli ottanut vaikutteita psykoanalyysista ja Maria Montessorin ajatuksista. Hän toivoi voivansa soveltaa koulunsa toiminnassa myös Alexanderin ajatuksia. Alexander oli kiinnostunut lastenopetuksesta ja häntä innosti siihen myöhemmin myös kuuluisa kasvatusfilosofi John Dewey. Tämä oli sitä mieltä, että vaikka Alexander kehitti tekniikkansa tarkkailemalla aikuisten huonoa tapaa käyttää itseään, tekniikan oikea paikka on lastenkasvatuksessa. Alexander perusti oman - pienimuotoiseksi jääneen - koulun Englannissa 1920- luvulla. Sen ensimmäinen opettaja oli saanut koulutuksensa sekä Alexanderilta että Montessorilta. Alexander opetti itsekin tekniikkaansa koululaisille. Myös 1930-luvulla Alexanderin opettajankoulutuksessa olleet oppilaat velvoitettiin opettamaan ”Little Schoolissa”.

John Dewey alkoi ottaa tunteja Alexanderilta vuonna 1916. Hänestä Alexander sai voimakkaan puolestapuhujan tekniikalleen. Alexanderin ensimmäinen kirja Man’s Supreme Inheritance oli ilmestynyt 1910. Dewey auttoi uuden Yhdysvalloissa julkaistun edition valmistelussa ja kirjoitti siihen esipuheen. Kirja sai hyviä arvosteluita ja lisäsi osaltaan kiinnostusta tekniikkaan. 1914-24 Alexander viettikin New Yorkissa ja myöhemmin myös Bostonissa suurimman osan vuodesta ja vain kesäajan Lontoossa. A.R. ja F. M. Alexander vuorottelivat pääopettajina Yhdysvalloissa ja Englannissa. Heillä oli myös pari F. M. Alexanderin kouluttamaa assistenttia.

F. M. Alexander piti kuitenkin aina Englantia kotinaan ja alkoi 1920-luvun loppupuolelta asti viettää jälleen enemmän aikaansa siellä. Lontoossa Alexanderin oppilaisiin kuului mm. Aldous Huxley. Huxley sai paljon vaikutteita Alexander-tekniikasta ja sijoitti Alexanderin erääksi pasifistisen kirjansa Eyeless in Gaza henkilöhahmoista.

Työn jatkajat

Alexander oli kouluttanut A.R.-veljensä ja Amy-sisarensa opettamaan tekniikkaansa. Kaksi hänen oppilaistaan olivat myös halunneet oppia opettamaan tekniikkaa. Monet Alexanderin ystävistä, mm. John Dewey, olivat jo pitkään kehottaneet Alexanderia järjestelmällisemmin kouluttamaan työlleen jatkajia. Vuonna 1931 Alexander vihdoin aloitti ensimmäisen opettajankoulutuskurssin. Opiskelijoita oli aluksi kahdeksan, kaikki Alexanderin entisiä oppilaita. Ensimmäiset kurssilaiset opiskelivat neljä vuotta. Sittemmin opettajankoulutus muodostui kolmivuotiseksi.

Nykyään Alexander-tekniikan opettajia on tuhansia ympäri maailmaa. Suomessa on n. 40 opettajaa. Tekniikkaa ei vielä kovin paljoa sovelleta perusopetuksessa. Sen sijaan se kuuluu monien taideoppilaitosten opinto-ohjelmaan.

Finaali

Alexander sai joulukuussa 1947 aivoinfarktin. Paria viikkoa myöhemmin sitä seurasi toinen, joka jätti hänen vasemman puolensa halvaantuneeksi. Hänen paranemistaan pidettiin epätodennäköisenä. Jo kuukaudessa hän kuitenkin tuli paljon parempaan kuntoon ja palasi pian opettamaan.

Uransa alkuaikana Alexander oli ankara, joskus jopa pelottava opettaja. Vähitellen aika ja suurempi ymmärrys tekniikasta pehmensivät häntä ja hänestä tuli - erään oppilaan sanoin – "dear old gentleman". Fyysisten voimien väheneminen auttoi Alexanderia viimeisinä vuosinaan hiomaan tekniikkansa vielä hienovaraisemmaksi. Alexander kuoli vuonna 1955.

kirjoittanut
Helena Markula
Suomen Alexander-tekniikan opettajat FINSTAT ry:n tiedotus-ja markkinointivastaava

lähteet
F. M. Alexander: The Use of the Self, 1. luku Evolutin of a Technique. Orion Books Ltd. 1932.
Michael Bloch: The life of Frederick Matthias Alexander. Little, Brown. 2004.