Mikä meitä liikuttaa?

Minkä annamme itseämme liikuttaa?

Olin joitakin viikkoja sitten Vivien Mackien muusikoille suunnatulla Alexander-tekniikan kurssilla. Olin ensimmäistä kertaa Vivienin kurssillaan Espanjassa viitisen vuotta sitten ja olen käynyt pari kertaa Skotlannissakin hänen luonaan. Omalla opettajallani Tukholmassa oli tapana toistella Vivienin sanontaa, joka kuului suunnilleen ”a mouse organizes a cat, music organizes the musician”. Ja niinhän sen pitäisi mennä. Tosin muistan, että kun toistin sanonnan Vivienille, hän vaikutti hieman hämmästyneelle, ehkäpä hänellä ei ollut tapana toistella juuri sitä sanontaa yhtä usein kuin minun opettajallani! Mutta ajatus hänellä on ollut aina sama: musiikki liikuttaa soittajaa, musiikki elävöittää soittajan, musiikki organisoi soittajan. Mutta jotta musiikki voisi liikuttaa soittajaa, soittajan on oltava liikutettavissa. Oli sitten kyseessä ansatsi, sormen liikkeet, käden liikkeet, liikkuvuuden mahdollistama tuki jne, kesto- ja ylimääräiset jännitykset vähentävät soittajan herkkyyttä reagoida musiikkiin. Monenlaisia keinoja Vivieniltä löytyy vapaamman musisoimisen kokemiseksi. Tällä kertaa minulle paras kokemus oli hänen antamansa yksityistunti, paras koskaan saamani!

Sitä, miten rajoitamme itseämme, pohdin myös itse pitämälläni ”Jarrut pois oppimisen tieltä” kurssilla. Se oli suunnattu lapsille ja heidän vanhemmilleen, lapset olivat 3-10 vuotiaita. Usein minä ja muut Alexander-opettajat sanomme, että pieniä lapsia katselemalla oppii paljon siitä, millainen on hyvä tapa ”käyttää itseään”, esimerkiksi lapsen istuessa lattialla ja leikkiessä leluillaan. Se pitää onneksi vieläkin useimmiten paikkansa, mutta pakostakin alkaa huolestua, ehtivätkö lapset pian lainkaan oppia luonnollista liikkuvuutta ennen kuin ”sivistyneemmät” toimet valtaavat heidän toimintansa.